Opiskelua ja opettamista

Radiokurssi on nyt polkaistu käyntiin ja ihan mukavasti se näin alkuun tuntuu sujuvan. Ensimmäisillä oppitunneilla ollaan tutustutettu oppilaat radiostudion ihmeisiin, luennoitu hyvän äänenlaadun nauhoittamisesta ja sen tärkeydestä, sekä opetettu kurssilaiset käyttämään Zoom H2 –nauhureita. Nämä Peik Johanssonin tuomat neljä laitetta ovat kyllä taivaan lahja. Ollaan mietitty, että mitä ihmettä me tällä kurssilla tehtäis ilman niitä. Olisi ollut hieman vaikeaa opettaa 24:lle oppilaalle radiotyötä parilla pro minidisk –nauhurilla, joihin ei ainakaan heti löydetty akkuja. Zoomit nauhoittaa suoraan SD-kortille ja erillisiä mikkejä ei tarvita. Sisäänrakennetut mikit nauhoittaa ensiluokkaista ääntä ja laitteitta on vielä äärimmäisen helppo käyttää. Mutta se radionörtteilystä. Hyvä masiina. Eli kiitos, Peik.

Tumainin opiskelijoita radiostudiolla

Tunneilla Juho vitsailee ja mä yritän kovasti luoda vaikutelmaa jämptistä ja viileästä radiogurusta. Opettaminen on hauskaa ja oppilaat tuntuvan pitävän mun ja Juhon sessioista. Tumainilla kaikki luennot on melko teoriapohjaisia, joten tällainen käytännön puuhastelu on varmasti tervetullutta vaihtelua. Ja luokassa on innostusta ja hyviä tyyppejä. Ensi viikolla siirrytään editoinnin mystiseen maailmaan. Nyt pitäisi saada hommattua cool edit pro -ohjelmat Tumainin tietokonelabraan. Radiostudion yksi ohjelma ei ihan taida riittää koko luokalle.

Omien luentojen lisäksi me istutaan muilla luennoilla oppilaiden roolissa. Kursseiksi ollaan valittu kaikkea mielenkiintoisen kuuloista. Muun muassa sosiaalipsykologiaa, yhteisökehitystä, Saharan eteläpuolisen Afrikan taloudellista ja poliittista maantiedettä, sekä kuvajournalismia. Opiskelu täällä ei ole ihan simppeliä. Luokat ovat oppilasmäärältään suuria ja iso osa tehtävistä tehdään järkyttävän suurissa 12 hengen ryhmissä. Vaikea siinä yhdessä sitten pähkäillä 2000 sanan esitelmää ja sovitella aikatauluja keskenään.

Suurin osa ajasta tuhraantuu kuitenkin käytännön juttuihin. Ollaan arviolta kymmenen kertaa ilmaannuttu luennolle, joka on peruttu tai siirretty jostain syystä. Luokat vaihtelee jatkuvasti ja on vähän vaikea pysyä perässä, kun infoa siirroista ei kuulu. Joskus opettaja on kipeä, tai ei jostain muusta syystä ilmaannu paikalle. Yleensä tunnit alkaa myöhässä. Ihmetellään kovasti, miten nää paikalliset opiskelijat nielee saamansa kohtelun. Ne kuitenkin maksaa ihan kivasti shillinkejä opiskeluistaan. Tullaan aamulla koululle ja opettaja ei viitsi pitää luentoa, kun sillä on vähän krapula. Uskomatonta... Näin ollen täytyykin ihailla opiskelijoiden asennetta koulunkäyntiin. Jotkut ottaa homman aika tosissaan. Korkeaa koulutusta katsotaan täällä varmana avaimena menestykseen. Tunneilla istutaan hipihiljaa ja opettajia kunnioitetaan ehkä vähän liikaakin. Oppilaasta, joka vähän juopottelee, saatetaan sanoa, ettei hän opiskele “vakavissaan”. Eipä täällä mahdollisuuksia kovin monella olisikaan baareissa riekkumiseen. Kallista touhua. Taas saa todeta, kuinka pumpulista opiskelijaelämä on Suomessa.

Juho opiskelee

Luennoilla meidän täytyy keskittyä ankarasti, että ymmärretään mistä puhutaan. Kuuntelemista vaikeuttavat suuret, kaikuvat luentosalit, opettajan äänen peittävät tuulettimet, mutta myös luennolla käytetyn kielen vaihtelu tansanialaisella aksentilla varustetun englannin ja swahilin välillä. Tansaniassa koulut kaydään secondary schoolista (suurin piirtein lukio) lähtien englanniksi, mikä omaan silmään tuntuu koko ajan suuremmalta rasitteelta maan koulutuksen kannalta. Kielitaso vaihtelee suuresti. Opettajat käyttävät enimmäkseen englantia, mutta vaihtavat aina silloin tällöin swahiliin, todennäköisesti sanoakseen pointtinsa nasevammin. Swahilin aiheuttama reaktio oppilaissa on huomattava. Keskusteluun tulee eloa, naurua ja intohimoa kun opiskelijat voivat ilmaista itseään omalla kielellään. Hyvää englantia pidetään kuitenkin merkkinä koulutuksesta ja se usein tasoittaa tien hyväpalkkaisiin töihin. Vaikea maa...

Eilen oli Simba Wapolen treenit. Nyt kasassa on 6-7 biisiä. Eilen kehitettiin aivan timantti kappale. Sen nimeksi taitaa tulla You sexy thing. Andrew ja Steve tekee kaikki sanoitukset, joten kaikki meidän biisit kertoo mimmeistä. Nauretaan Juhon kanssa välillä ihan kippurassa, kun matsku on niin...röyhkeää. Sunnuntaina on ehkä keikka, jipii!

Täällä taas

Eipäs olekaan pitkään aikaan tullut päiviteltyä blogia. No nyt sitten vahinko takaisin ja pitkä vuodatus.

Syy nihkeilyyn on yksinkertaisesti ajanpuute. Me ollaan oltu toista viikkoa aivan älyttömän kiireisiä, uskokaa tai älkää.

Viime päivityksen jälkeen on tullut muun muassa sairasteltua. Meidän oireina oli heikotusta, voimattomuuden tunnetta, pientä huimausta ja outo raudan maku suussa. Me siis sairastuttiin molemmat, ensin Juho ja sitten mä. Mentiin vuorollamme rivakasti malariatestiin paikalliselle klinikalle. Verta lastulle ja parin tunnin venailun jälkeen diagnoosi oli selvillä: ”You have malaria”, sanoi lääkärisetä. Kiitos, lariam. Juhon verestä löytyi kuulemma kolmea erilaista loisiotyyppiä. Ihme elvistelijä... Lääkäri oli muuten opiskellut Kuopiossa 80-luvulla. Outoa. Suomi näkyy jollain tavalla täällä Iringassa yllättävän usein.

Malaria on täällä kuulemma kuitenkin melko yleinen diagnoosi vähän kaikenlaisiin vaivoihin. Oli se sitten mitä tahansa, halvat lääkkeet mitä ostettiin klinikalta toimi aika tehokkaasti ja olo oli jo parin päivän jälkeen bueno. Eli se siitä. Toivottavasti lopullisesti.

Pääsyy meidän kiireisiin on kuitenkin eräs kurssi, johon saatiin lupa osallistua Tumainilla. Kurssin nimi on ICT for community development. Eli pohdintoa siitä, miten informaatioteknologiaa voisi hyödyllisesti soveltaa yhteisökehitysprojekteissa. Aivan uutta juttua ainakin mulle, mutta erittäin, erittäin mielenkiintoista. Kurssi on Tumainin ja Joensuun yliopiston järkkäämä ja sinne osallistui opiskelijoita ympäri maailmaa. Porukkaa oli Tansaniasta, Suomesta, Etelä-Afrikasta, Nepalista, Ugandasta, Espanjasta, Kongosta, Ruandasta ja Puolasta. Kansainvälistä.

Lyhyesti sanottuna kurssi on ollut mahtava kokemus. Joka toinen päivä eri luennoitsijoiden luentoja ja joka toinen päivä reissu, yleensä maalaisseudulle. ICT:n vieminen Tansanian landelle ei ole ihan helppoa. Internetillä ei paljoa tee kun ei ole tietokoneita ja tietokoneilla ei paljoa tee kun ei ole sähköä. Mielenkiintoisia ratkaisuja kuitenkin löytyy. Kuten koulu, jonka tietokoneluokka ottaa virtaansa päivisin aurinkopaneeleilla ja iltaisin dieselgeneraattorilla. Sähkölinjojen vetäminen kun on hankalaa ja kallista. Ihan avartavaa nähdä, millaista elämä on kiiltävän ja sliipatun Iringan ulkopuolella. Aika karua välillä, mutta vieraanvaraisuus on joka kerta ylitsevuotavaa. Ja on mukava kuulla eri kulttuureista ja oloista tulleiden opiskelijoiden mielipiteitä ja huomioita. Tietoa siis suorastaan uppoaa aivoihin joka päivä. Me ollaan niin viisaita kotiin tullessa. Leijutaan niin omissa sfääreissämme, ettei välttämättä viitsitä ihan kenen tahansa kanssa enää jutella. Haha.

Osa kurssista (minä mukaanlukien) kävi viikonloppuna Ruahan kansallispuistossa elukoita ihmettelemässä. Näimme leijonia, norsuja, impaloita, krokotiileja, virtahepoja, kuduja, kotkia, seeproja, villisikoja, haikaroita, helmikanoja, ja kaikenlaista muuta, mille en tiedä nimeä. Ihan huikeaa. Voittaa ahdistavat eläintarhat. Kuvittelin eläimien bongaamisen olevan haastavaa, mutta ei. Elukoita vilisi joka puolella sadoittain, vaikka alue on suunnilleen Pohjois-Karjalan läänin kokoinen. Puolen tunnin jälkeen ei enää oikein viitsinyt hihkua, ”Hei, kirahvi!” Ja eläimet näki LÄHELTÄ. Esimerkiksi leijonia

makaamassa parin metrin päässä autosta. Parasta. Oli kiva harrastaa valokuvausta. En tosiaankaan kadu järkkäriini sijoittamiani euroja.

Ollaan hengailtu aika tiiviisti porukassa myös opintojen ulkopuolella ja hauskaa on ollut. Juhlimista on tullut harrastettua myös ihan kiitettävästi. Käytiin porukalla jopa suomalaisessa saunassa. Pitäähän sellaisia Iringassakin olla. Oli ihan oikeaoppinen puusauna, vaikka enemmänkin lämmin kuin kuuma. Vaikea lämmittää, kun puukalikat ei mahtuneet kiukaan pesään ja kirvestä tahi pölkkyä ei noin vaan löydy. Pientä kikkailua, mutta saipahan jengi edes jonkinlaisen kuvan outojen suomalaisten oudoista tavoista. Saunan jälkeen oikeaoppisesti olutta. Ja Simba Wapolen ensiesiintyminen :) Laulajamme Andrew ja Steve olivat nimittäin messissä. Meidän timantit biisit otettiin vastaan tietenkin raikuvin suosionosoituksin. Eilen olikin sitten viimeinen ilta tyyppien kanssa. Viimeisen luennon jälkeen läheiselle joelle uimaan ja sitten Markuksen, erään Tumanin yliopiston opettajan luo illastamaan. Sen jälkeen Shooterssiin, joka oli aivan täynnä valmistumistaan juhlivia opiskelijoita. Jammailua aamunsarastukseen asti. Oli kyllä hauskaa. Afrikkalaiset on hyviä tanssimaan. Ja ne tuntuu tanssivan kaikki. Uskomatonta lanteiden keikutusta, ihan puhdasta vaakamambon simulaatiota välillä. Mutta hauskaa. Ja afrikkalaiset opettaa mielellään liikkeitä valkonaamoille. Varmasti hauska katsella kun suomalainen peruna yrittää kitkutella mukana. Ugandalainen Florence kehaisi, että tanssin todella hyvin, ”Paljon paremmin kuin valkoiset yleensä!”. Eli ei varmaan ihan afrikkalaisten tasolla vielä. Juho on kehitellyt uusia variaatioita surullisenkuuluisasta raputanssistaan, muun muassa crab-moonvalkin ja crab-rap –tanssin. Eli crapin. Se heitteli niitä muuvsseja kehiin tanssiringin keskellä. Kaikki nauroi.

Nyt intensiivinen parin viikon pituinen kurssimme alkaa kuitenkin olla loppusuoralla ja porukka lähtee koteihinsa tällä viikolla. Uskomatonta, miten kova ikävä tulee tyyppejä, jotka on tuntenut vasta parin viikon verran. Ehkä siksi, kun tietää, ettei todennäköisesti näe niitä ihmisiä enää ikinä. Ihan erilaisia ihmisiä kaikki, mutta mahtavia persoonia. Haikeaa. Buhuu...

Nyt on sitten vuorossa paluu ”arkeen”, mikä ei oikein ehtinyt vielä alkaakaan. Eli takaisin luennoille ja radio-opetuksen suunnittelun pariin. Täällä asiat käy hitaasti. Yksikään viikko Tumainilla ei ole ollut kokonainen, kun on koko ajan kaikenlaista juhlapäivää, hautajaista ja peruttuja luentoja. Ja tää meidän ICT-kurssi oli niin intensiivinen, että ei voitu osallistua muille luennoille. Kurssien opettajat on kuitenkin olleet erittäin joustavia meidän suhteen. Eiköhän nää kaikki asiat selviä jollain tavalla. En usko, että me reputetaan vaihto-opintojamme täällä.

Bänditouhuja

Noni, nyt on tullut aika kertoa Iringan, ja ehkä koko Tansanian kuumimmasta bändistä. Sen nimi on Simba Wapole, mikä on suomeksi suunnilleen ”Ystävälliset leijonat”. Yhtyeeseen kuuluu mä, Juho, Ross, Andrew ja todennäköisesti myös yksi Steve. Me wazungut soitetaan kitaroita ja Andrew ja Steve laulaa. Ross laulaa myös, koska se on erittäin hyvä siinä. Biisit on Andrewin kirjoittamia soul/pop -tyylistä kamaa. Tarttuvaa materiaalia rakkaudesta ja muista elämän suurista teemoista :) Biisejä ja mahdollisia soittovideoita tullee tulevaisuudessa tänne blogiin ihmeteltäväksi.

Me ollaan yritetty sovittaa hyviä sointuja Andrewin laulumelodioihin. Meillä on jo neljä biisiä kasassa! Eikä yhtään hassumpia, tosiaankaan. Andrew on ihan lahjakas biisintekijä ja hyvä laulamaan. Stevellä on myös aivan mieletön lauluääni. Tulee mieleen Seal. Ei siinä seurassa kehtaa itse liikoja kiekua. Mutta ne on myös aika innoissaan meidän rämpyttelystä. Täällä tuntuu olevan paljon hyviä laulajia, muttei hirveästi kitaristeja. Kai se johtuu lähinnä soittokamojen vähäisyydestä ja niiden kalliista hinnasta. Laulamista täällä sen sijaan harrastaa moni. Kuoroja on harjoittelemassa joka kulmassa ja yleinen kynnys laulamiseen on matala. Nämä tansaanit kun ei tarvitse siihen välttämättä edes alkoholia, uskokaa tai älkää!

Ross on Indonesiassa, niin pitää harjoitella vielä viikko vajaamiehityksellä. Eilen vietiin kitarat Steven yliopiston kampukselle ja soiteltiin sen huoneessa. Oli hauskaa. Steve sekoitteli vahvoja drinkkejä, ja sillä on mukavia kavereita. Rennon ja fiksun oloisia opiskelijoita. Steve taitaa olla aika suosittu tyyppi. Se on Ruaha University Collegen oppilaiden varapresidentti, eli kaiketi edustaa niitä ja valvoo opiskelijoiden oikeuksia. Me nöösit ollaan siis hyvässä seurassa.

Mitäs muuta..Kuumaa vettä on tullut hanoista tasan kerran ja meidän keittiö on täysin muurahaisten vallassa. Keittiössä majailee myös rotta. Rauli-rotta. Iltaisin on hyttysiä ja tuttuja on sairastunut malariaan. Kai se on tätä Afrikkaa.

Bloggailua

Osallistuttiin yliopistolla herra Peik Johanssonin pitämälle kurssille. Kurssin osallistujat olivat yliopiston journalistisen osaston opettajia, ja mä, Juho ja Sunna (vaihtari Joensuun yliopistosta) liityttiin seuraan. Luennoilla oli mielenkiintoista juttua muun muassa internettaidoista ja siitä, kuinka näitä taitoja opetetaan Tumainin opiskelijoille.

Opettajat pistivät myos pystyyn omat bloginsa. Juho ei kestänyt ryhmäpainetta ja teki samoin. Ensin se aukoo päätä mun nynnyblogista ja sit se pistää pystyyn oman. Se tais sanoa jotain tyyliin "Joo, mut mun blogi onkin sellanen vakava ja käsittelee mediaa lähinnä". Mikä vitsi...

Tässä nyt kuitenkin Juhon blogin osoite. Että kaikki halukkaat voi seurata Julmajuvin viiltävän teräviä analyyseja Tansanian mediaskenestä ja elämästä yleensäkkin.

Kuvia kaikille facebookittomille! Eli kaiketi Antille, lähinnä

Gangilonga Rockilla

Henri treenaa Dirassa

Ross, a musician from Wisconsin

Ruokaa, ikäviä uutisia ja muuta sekalaista.

(Aakkosia puuttuu taas. Pole sana)

Pari sanaa tansanialaisesta ruoasta. Se on hyvää. Jotenkin ennen lahtoa tuli asennoiduttua siten, etta ei tulisi tällä reissulla hyvillä mätoilla herkuteltua, mutta ei täällä laihtumaan pääse. Me tosin syodään vähän paremmin kuin useimmat täällä, eli ulkona. Ei nimittäin viitsitä maksaa meiltä vaadittua 5000 shillinkiä/päivä yhden hellan käytostä. Ravintolassa syominen on sen sijaan suht halpaa. Paljon enemman rahaa menee Serengeti-olusiin. Joskus palvelu on hidasta, mutta safkat on yleensa vahintaankin kelvollisia.

Parhaimmat ruoat on olleet kuitenkin aina jonkun paikallisen valmistamia. Tällä viikolla olen syonyt muun muassa kandeeta (loistavaa kasvispataa, kiitos Adam), seka elämäni parasta kanasoppaa. Minnesotalainen Jenny oli hankkinut Adamin kanssa elävän kanan, josta ape tehtiin. Adam on mun ikäinen jamppa, joka tyoskentelee Dirassa ja asuu siellä sukulaistensa kanssa. Mitä rennoin tyyppi. Adam valmisti (ei tappanut, vaan valmisti) linnun ja siita tehtiin currypohjainen keitto. Hyvää. Siita ei kananliha paljon tuoreemmaksi käy.

Kokonainen kuku on melkoinen juhla-ateria useimmille tansanialaisille ja eläimesta otetaan kirjaimellisesti kaikki irti. Erityisen haluttuja osia ovat esimerkiksi kanan paa ja mahalaukku. Mahalaukku maistui ihan kanalta, vahan sitkeampaa ja rustoisempaa tosin. Maistoin myos syntymattomia kananmunia, eli munanalkuja, jotka loytyi kanan sisalta. Maussa ei mitaan vikaa, ne maistui ihan keltuaiselta. Oli vaan erikoinen ajatus syoda “munansikiota”. Lansimaalainen ruokamentaliteetti on hassua. On taysin ookoo syoda kymmenittain ulos pyoraytettyja kananmunia, mutta valmisteilla olevat on sitten jotain harskia.

Koulu on nyt sitten alkanut. Hitaasti, mutta kuitenkin. Ensimmainen viikko takana ja ollaan istuttu yhdella luennolla. Lukkariin oli merkittyna vaikka mita, mutta tunteja peruttiin muun muassa yliopiston rakennuttajan hautajaisten, seka oppilaiden vahyyden vuoksi. Talla hetkella koulussa kun on enimmakseen ensimmaisen vuoden opiskelijoita, loput valuu yliopistolle sita mukaa kun saavat rahaa opiskeluun. Ollaan sit enimmakseen nuohottu radiostudiolla ja mietitty kaikkea jarkevaa. Kuten sita, etta aiheuttaako tansanialainen riisi ilmavaivoja (Juho), ja sita kuinka hieno soitin on sello (ma).

Pyora on mahtava asia omistaa Iringassa. Matka yliopistolle sujuu aika sutkjakkaan. Lapset huutelee jatkuvasti mzungu, mzungu!, kun suhahtelee niiden ohi. Se jaksaa hymyilyttaa. Polkeminen on rankempaa ko Suomessa. Hengastyy nopeammin. Kai se on taa sijainti 1500 metrin korkeudella. Kotiin palatessa mun keuhkokapasiteetti on sit ylivertainen muihin suomalaisiin verrattuna. Viel ku pysyis ilmat kumien sisalla ja pumput ei hajoais parin kayttokerran jalkeen. Tanaan lahtee hankintaan pumppu nro kolme. Aion saada siita alennusta, kun olen niin aktiivinen asiakas.

Suomi on nyt sitten taas ammuttu maailmankartalle. Katseltiin parin yliopiston opettajan kampilla telkkarista uutisia ja siellahan se uuniperuna-Vanhanen vakavana kertoi jotain Kauhajoen tapaukseen liittyen. Juhon oivallusta lainaten: “Taitaa ne negatiiviset uutiset kulkea myos tahan suuntaan”. Kuulemma siella kaavaillaan nyt kasiaseiden hankkimisen vaikeuttamista. Siita vaan, mun puolesta. On se ampumaradalla pyssyttely ihan kivaa, mutta voi sita harrastaa kaikkea muutakin. Suosittelen sulkapalloa.

It's business time.

No ni, nyt loppuki sit laiskottelu, kiti moton syonti ja muu laskeily. Tanaan oli nimittain ensimmainen koulupaiva! Ensivaikutelma on kaiken a ja o, joten nyt onkin sit kova paikka kun pitais heti luoda itselleen kovan jatkan mainetta. Vahan vaikeeta kun toi Juhon nyhvero roikkuu koko ajan hihassa… Ross ehdotti, et heti ekaks hakattais joku tyyppi, koska se on nopein tie viileiden jatkien klubiin. Pitaa harkita, naa opiskelijat on jotkut aika vahvan nakosia, ja taistelulajit on taalla suosittu harrastus. Pitaa ehka yllattaa joku heikon nakoinen selan takaa. Hmmm…

Asiaan. Tultiin vahan myohassa jonkinlaiseen uusien journalisminopiskelijoiden tutustuttamistilaisuuteen, koska ollaan niin viileita ja huolettomia. Sit Juho sai kertoa kaikille, mika journalismissa on sen mielesta hienointa ja miks se on niin tarkeata ihmisille. Tan jalkeen mentiin kunnolla tutustumaan Tumainin yliopiston radiostudioon, joka on mun ja Juhon tyomaata nyt sitten kaiketi seuraavat kuukaudet. Me kun ollaan vastuussa toisen vuoden journalismin opiskelijoiden radiokurssin kaytannon osuuden opetuksesta. Luuhattiin studiolla koko paiva siivoilemassa. Mikseriin ja cd-soittimeen ei jostain syysta saatu virtaa, ja piuhat oli aika pahassa solmussa. Irrotettiin kaikki johdot laitteista ja selvitettiin mika toimii ja mika ei ja mika kuuluu minnekin, jne. Ja siivottiin kalustekaapista turhat roinat, kuten opiskelijoiden vanhat kokeet, muistiinpanot ja futiskengat. Eli nyt me laitetaan kaikki kuntoon, perkele. Virrat katos kesken puuhan koko huoneesta, ni piti sit jattaa jotain huomiselle. Toivottavasti hommat saadaan pelittaan, ni voidaan sit leijuu ja esittaa suomalaisia radioguruja.

Kyl taa tasta.