Täällä taas

Eipäs olekaan pitkään aikaan tullut päiviteltyä blogia. No nyt sitten vahinko takaisin ja pitkä vuodatus.

Syy nihkeilyyn on yksinkertaisesti ajanpuute. Me ollaan oltu toista viikkoa aivan älyttömän kiireisiä, uskokaa tai älkää.

Viime päivityksen jälkeen on tullut muun muassa sairasteltua. Meidän oireina oli heikotusta, voimattomuuden tunnetta, pientä huimausta ja outo raudan maku suussa. Me siis sairastuttiin molemmat, ensin Juho ja sitten mä. Mentiin vuorollamme rivakasti malariatestiin paikalliselle klinikalle. Verta lastulle ja parin tunnin venailun jälkeen diagnoosi oli selvillä: ”You have malaria”, sanoi lääkärisetä. Kiitos, lariam. Juhon verestä löytyi kuulemma kolmea erilaista loisiotyyppiä. Ihme elvistelijä... Lääkäri oli muuten opiskellut Kuopiossa 80-luvulla. Outoa. Suomi näkyy jollain tavalla täällä Iringassa yllättävän usein.

Malaria on täällä kuulemma kuitenkin melko yleinen diagnoosi vähän kaikenlaisiin vaivoihin. Oli se sitten mitä tahansa, halvat lääkkeet mitä ostettiin klinikalta toimi aika tehokkaasti ja olo oli jo parin päivän jälkeen bueno. Eli se siitä. Toivottavasti lopullisesti.

Pääsyy meidän kiireisiin on kuitenkin eräs kurssi, johon saatiin lupa osallistua Tumainilla. Kurssin nimi on ICT for community development. Eli pohdintoa siitä, miten informaatioteknologiaa voisi hyödyllisesti soveltaa yhteisökehitysprojekteissa. Aivan uutta juttua ainakin mulle, mutta erittäin, erittäin mielenkiintoista. Kurssi on Tumainin ja Joensuun yliopiston järkkäämä ja sinne osallistui opiskelijoita ympäri maailmaa. Porukkaa oli Tansaniasta, Suomesta, Etelä-Afrikasta, Nepalista, Ugandasta, Espanjasta, Kongosta, Ruandasta ja Puolasta. Kansainvälistä.

Lyhyesti sanottuna kurssi on ollut mahtava kokemus. Joka toinen päivä eri luennoitsijoiden luentoja ja joka toinen päivä reissu, yleensä maalaisseudulle. ICT:n vieminen Tansanian landelle ei ole ihan helppoa. Internetillä ei paljoa tee kun ei ole tietokoneita ja tietokoneilla ei paljoa tee kun ei ole sähköä. Mielenkiintoisia ratkaisuja kuitenkin löytyy. Kuten koulu, jonka tietokoneluokka ottaa virtaansa päivisin aurinkopaneeleilla ja iltaisin dieselgeneraattorilla. Sähkölinjojen vetäminen kun on hankalaa ja kallista. Ihan avartavaa nähdä, millaista elämä on kiiltävän ja sliipatun Iringan ulkopuolella. Aika karua välillä, mutta vieraanvaraisuus on joka kerta ylitsevuotavaa. Ja on mukava kuulla eri kulttuureista ja oloista tulleiden opiskelijoiden mielipiteitä ja huomioita. Tietoa siis suorastaan uppoaa aivoihin joka päivä. Me ollaan niin viisaita kotiin tullessa. Leijutaan niin omissa sfääreissämme, ettei välttämättä viitsitä ihan kenen tahansa kanssa enää jutella. Haha.

Osa kurssista (minä mukaanlukien) kävi viikonloppuna Ruahan kansallispuistossa elukoita ihmettelemässä. Näimme leijonia, norsuja, impaloita, krokotiileja, virtahepoja, kuduja, kotkia, seeproja, villisikoja, haikaroita, helmikanoja, ja kaikenlaista muuta, mille en tiedä nimeä. Ihan huikeaa. Voittaa ahdistavat eläintarhat. Kuvittelin eläimien bongaamisen olevan haastavaa, mutta ei. Elukoita vilisi joka puolella sadoittain, vaikka alue on suunnilleen Pohjois-Karjalan läänin kokoinen. Puolen tunnin jälkeen ei enää oikein viitsinyt hihkua, ”Hei, kirahvi!” Ja eläimet näki LÄHELTÄ. Esimerkiksi leijonia

makaamassa parin metrin päässä autosta. Parasta. Oli kiva harrastaa valokuvausta. En tosiaankaan kadu järkkäriini sijoittamiani euroja.

Ollaan hengailtu aika tiiviisti porukassa myös opintojen ulkopuolella ja hauskaa on ollut. Juhlimista on tullut harrastettua myös ihan kiitettävästi. Käytiin porukalla jopa suomalaisessa saunassa. Pitäähän sellaisia Iringassakin olla. Oli ihan oikeaoppinen puusauna, vaikka enemmänkin lämmin kuin kuuma. Vaikea lämmittää, kun puukalikat ei mahtuneet kiukaan pesään ja kirvestä tahi pölkkyä ei noin vaan löydy. Pientä kikkailua, mutta saipahan jengi edes jonkinlaisen kuvan outojen suomalaisten oudoista tavoista. Saunan jälkeen oikeaoppisesti olutta. Ja Simba Wapolen ensiesiintyminen :) Laulajamme Andrew ja Steve olivat nimittäin messissä. Meidän timantit biisit otettiin vastaan tietenkin raikuvin suosionosoituksin. Eilen olikin sitten viimeinen ilta tyyppien kanssa. Viimeisen luennon jälkeen läheiselle joelle uimaan ja sitten Markuksen, erään Tumanin yliopiston opettajan luo illastamaan. Sen jälkeen Shooterssiin, joka oli aivan täynnä valmistumistaan juhlivia opiskelijoita. Jammailua aamunsarastukseen asti. Oli kyllä hauskaa. Afrikkalaiset on hyviä tanssimaan. Ja ne tuntuu tanssivan kaikki. Uskomatonta lanteiden keikutusta, ihan puhdasta vaakamambon simulaatiota välillä. Mutta hauskaa. Ja afrikkalaiset opettaa mielellään liikkeitä valkonaamoille. Varmasti hauska katsella kun suomalainen peruna yrittää kitkutella mukana. Ugandalainen Florence kehaisi, että tanssin todella hyvin, ”Paljon paremmin kuin valkoiset yleensä!”. Eli ei varmaan ihan afrikkalaisten tasolla vielä. Juho on kehitellyt uusia variaatioita surullisenkuuluisasta raputanssistaan, muun muassa crab-moonvalkin ja crab-rap –tanssin. Eli crapin. Se heitteli niitä muuvsseja kehiin tanssiringin keskellä. Kaikki nauroi.

Nyt intensiivinen parin viikon pituinen kurssimme alkaa kuitenkin olla loppusuoralla ja porukka lähtee koteihinsa tällä viikolla. Uskomatonta, miten kova ikävä tulee tyyppejä, jotka on tuntenut vasta parin viikon verran. Ehkä siksi, kun tietää, ettei todennäköisesti näe niitä ihmisiä enää ikinä. Ihan erilaisia ihmisiä kaikki, mutta mahtavia persoonia. Haikeaa. Buhuu...

Nyt on sitten vuorossa paluu ”arkeen”, mikä ei oikein ehtinyt vielä alkaakaan. Eli takaisin luennoille ja radio-opetuksen suunnittelun pariin. Täällä asiat käy hitaasti. Yksikään viikko Tumainilla ei ole ollut kokonainen, kun on koko ajan kaikenlaista juhlapäivää, hautajaista ja peruttuja luentoja. Ja tää meidän ICT-kurssi oli niin intensiivinen, että ei voitu osallistua muille luennoille. Kurssien opettajat on kuitenkin olleet erittäin joustavia meidän suhteen. Eiköhän nää kaikki asiat selviä jollain tavalla. En usko, että me reputetaan vaihto-opintojamme täällä.