Bloggailua

Osallistuttiin yliopistolla herra Peik Johanssonin pitämälle kurssille. Kurssin osallistujat olivat yliopiston journalistisen osaston opettajia, ja mä, Juho ja Sunna (vaihtari Joensuun yliopistosta) liityttiin seuraan. Luennoilla oli mielenkiintoista juttua muun muassa internettaidoista ja siitä, kuinka näitä taitoja opetetaan Tumainin opiskelijoille.

Opettajat pistivät myos pystyyn omat bloginsa. Juho ei kestänyt ryhmäpainetta ja teki samoin. Ensin se aukoo päätä mun nynnyblogista ja sit se pistää pystyyn oman. Se tais sanoa jotain tyyliin "Joo, mut mun blogi onkin sellanen vakava ja käsittelee mediaa lähinnä". Mikä vitsi...

Tässä nyt kuitenkin Juhon blogin osoite. Että kaikki halukkaat voi seurata Julmajuvin viiltävän teräviä analyyseja Tansanian mediaskenestä ja elämästä yleensäkkin.

Kuvia kaikille facebookittomille! Eli kaiketi Antille, lähinnä

Gangilonga Rockilla

Henri treenaa Dirassa

Ross, a musician from Wisconsin

Ruokaa, ikäviä uutisia ja muuta sekalaista.

(Aakkosia puuttuu taas. Pole sana)

Pari sanaa tansanialaisesta ruoasta. Se on hyvää. Jotenkin ennen lahtoa tuli asennoiduttua siten, etta ei tulisi tällä reissulla hyvillä mätoilla herkuteltua, mutta ei täällä laihtumaan pääse. Me tosin syodään vähän paremmin kuin useimmat täällä, eli ulkona. Ei nimittäin viitsitä maksaa meiltä vaadittua 5000 shillinkiä/päivä yhden hellan käytostä. Ravintolassa syominen on sen sijaan suht halpaa. Paljon enemman rahaa menee Serengeti-olusiin. Joskus palvelu on hidasta, mutta safkat on yleensa vahintaankin kelvollisia.

Parhaimmat ruoat on olleet kuitenkin aina jonkun paikallisen valmistamia. Tällä viikolla olen syonyt muun muassa kandeeta (loistavaa kasvispataa, kiitos Adam), seka elämäni parasta kanasoppaa. Minnesotalainen Jenny oli hankkinut Adamin kanssa elävän kanan, josta ape tehtiin. Adam on mun ikäinen jamppa, joka tyoskentelee Dirassa ja asuu siellä sukulaistensa kanssa. Mitä rennoin tyyppi. Adam valmisti (ei tappanut, vaan valmisti) linnun ja siita tehtiin currypohjainen keitto. Hyvää. Siita ei kananliha paljon tuoreemmaksi käy.

Kokonainen kuku on melkoinen juhla-ateria useimmille tansanialaisille ja eläimesta otetaan kirjaimellisesti kaikki irti. Erityisen haluttuja osia ovat esimerkiksi kanan paa ja mahalaukku. Mahalaukku maistui ihan kanalta, vahan sitkeampaa ja rustoisempaa tosin. Maistoin myos syntymattomia kananmunia, eli munanalkuja, jotka loytyi kanan sisalta. Maussa ei mitaan vikaa, ne maistui ihan keltuaiselta. Oli vaan erikoinen ajatus syoda “munansikiota”. Lansimaalainen ruokamentaliteetti on hassua. On taysin ookoo syoda kymmenittain ulos pyoraytettyja kananmunia, mutta valmisteilla olevat on sitten jotain harskia.

Koulu on nyt sitten alkanut. Hitaasti, mutta kuitenkin. Ensimmainen viikko takana ja ollaan istuttu yhdella luennolla. Lukkariin oli merkittyna vaikka mita, mutta tunteja peruttiin muun muassa yliopiston rakennuttajan hautajaisten, seka oppilaiden vahyyden vuoksi. Talla hetkella koulussa kun on enimmakseen ensimmaisen vuoden opiskelijoita, loput valuu yliopistolle sita mukaa kun saavat rahaa opiskeluun. Ollaan sit enimmakseen nuohottu radiostudiolla ja mietitty kaikkea jarkevaa. Kuten sita, etta aiheuttaako tansanialainen riisi ilmavaivoja (Juho), ja sita kuinka hieno soitin on sello (ma).

Pyora on mahtava asia omistaa Iringassa. Matka yliopistolle sujuu aika sutkjakkaan. Lapset huutelee jatkuvasti mzungu, mzungu!, kun suhahtelee niiden ohi. Se jaksaa hymyilyttaa. Polkeminen on rankempaa ko Suomessa. Hengastyy nopeammin. Kai se on taa sijainti 1500 metrin korkeudella. Kotiin palatessa mun keuhkokapasiteetti on sit ylivertainen muihin suomalaisiin verrattuna. Viel ku pysyis ilmat kumien sisalla ja pumput ei hajoais parin kayttokerran jalkeen. Tanaan lahtee hankintaan pumppu nro kolme. Aion saada siita alennusta, kun olen niin aktiivinen asiakas.

Suomi on nyt sitten taas ammuttu maailmankartalle. Katseltiin parin yliopiston opettajan kampilla telkkarista uutisia ja siellahan se uuniperuna-Vanhanen vakavana kertoi jotain Kauhajoen tapaukseen liittyen. Juhon oivallusta lainaten: “Taitaa ne negatiiviset uutiset kulkea myos tahan suuntaan”. Kuulemma siella kaavaillaan nyt kasiaseiden hankkimisen vaikeuttamista. Siita vaan, mun puolesta. On se ampumaradalla pyssyttely ihan kivaa, mutta voi sita harrastaa kaikkea muutakin. Suosittelen sulkapalloa.

It's business time.

No ni, nyt loppuki sit laiskottelu, kiti moton syonti ja muu laskeily. Tanaan oli nimittain ensimmainen koulupaiva! Ensivaikutelma on kaiken a ja o, joten nyt onkin sit kova paikka kun pitais heti luoda itselleen kovan jatkan mainetta. Vahan vaikeeta kun toi Juhon nyhvero roikkuu koko ajan hihassa… Ross ehdotti, et heti ekaks hakattais joku tyyppi, koska se on nopein tie viileiden jatkien klubiin. Pitaa harkita, naa opiskelijat on jotkut aika vahvan nakosia, ja taistelulajit on taalla suosittu harrastus. Pitaa ehka yllattaa joku heikon nakoinen selan takaa. Hmmm…

Asiaan. Tultiin vahan myohassa jonkinlaiseen uusien journalisminopiskelijoiden tutustuttamistilaisuuteen, koska ollaan niin viileita ja huolettomia. Sit Juho sai kertoa kaikille, mika journalismissa on sen mielesta hienointa ja miks se on niin tarkeata ihmisille. Tan jalkeen mentiin kunnolla tutustumaan Tumainin yliopiston radiostudioon, joka on mun ja Juhon tyomaata nyt sitten kaiketi seuraavat kuukaudet. Me kun ollaan vastuussa toisen vuoden journalismin opiskelijoiden radiokurssin kaytannon osuuden opetuksesta. Luuhattiin studiolla koko paiva siivoilemassa. Mikseriin ja cd-soittimeen ei jostain syysta saatu virtaa, ja piuhat oli aika pahassa solmussa. Irrotettiin kaikki johdot laitteista ja selvitettiin mika toimii ja mika ei ja mika kuuluu minnekin, jne. Ja siivottiin kalustekaapista turhat roinat, kuten opiskelijoiden vanhat kokeet, muistiinpanot ja futiskengat. Eli nyt me laitetaan kaikki kuntoon, perkele. Virrat katos kesken puuhan koko huoneesta, ni piti sit jattaa jotain huomiselle. Toivottavasti hommat saadaan pelittaan, ni voidaan sit leijuu ja esittaa suomalaisia radioguruja.

Kyl taa tasta.

Maisemia, kasveja ja sianlihaa

Käytiin eilen Gangilongalla, eli ”The Talking Rockilla”. Se on järkyttävän kokoinen irtokivilohkare parin kilsan päässä meidän kämpiltä. Reilu sata vuotta sitten siellä tapasi käydä meditoimassa eräs Hehe-heimon päällikkö, joka kait pisti saksalaisille kolonialisteille kovasti hanttiin. Nykyään paikalliset ja turistit käy siellä ihailemassa auringonlaskuja. Kiven päältä avautuu aivan mielettömän upeat näkymät. Varmaan loistava paikka käydä rentoutumassa. Meen varmaan pian uudestaan. Iringa on muutenkin hyvä mesta pienen patikoinnin harrastamiseen. Joka suunnassa on mäennyppylöitä, joilla seikkailla.

Diran majatalo alkaa olla täynnä asukkaita. Täällä on nyt kaksi amerikkalaista, kaksi saksalaista ja mä ja Juho. Vähän hölmö olo, kun mennään koko porukalla jonnekin. Sitä kun vähän on itsellä tapana mielessään dissata isoja valkoisten jengejä, jotka ei uskalla liikkua muussa kuin omassa ryhmässään. Ja me näytetään just siltä nyt. Rossilla on tapana huhuilla samalla jotain hauskaa liioitellun valkoisella aksentilla, kuten ”White people coming through!”. Ja mä nauran aina. Mä ja Juho ei pahemmin puhuta keskenämme suomea kun ollaan muiden seurassa. Sillon kun puhutaan, ni se tuntuu olevan muiden mielestä jotain ylitsepääsemättömän hauskaa. Kiva, et meistä on niille iloa.

Ollaan käyty muutamana iltana syömässä kiti motoa, eli ”kuumaa tuolia”, eli suomeksi grillattuja possunköntsiä. Nimi tulee kuulemma siitä, että muslimit oli joksus mellakoinu Darissa, kun inhaa sianlihaa ei saisi syödä. Sen jälkeen kitin moton syöjät on näyttäny siltä kun istuisi tulisilla hiilillä. Eli kuumalla tuolilla. Grillattavat lihanpalat kannattaa käydä itse valitsemassa, tai muuten saa eteensä lautasellisen ihraa, eli Mzungu-annoksen. Andrew onkin ollu aina messissä kun mennään kiti motolle. Maultaan mättö hakkaa perus grillipihvit aika tehokkaasti. Mutta kerta viikossa kyllä riittää, on aika raskasta tavaraa. Herkkusuu-Juho syö kiti motoa melkein kyyneleet silmissä. Sen pitää varoa, tai se muistuttaa kotiin tullessa itsekin possua.

PS: Mä, Ross ja Juho päätettiin panostaa hyviin fiiliksiin ja käytiin ostamassa ihania kasveja kämppien sisustukseksi. Noustiin pykälän verran gay-mittarilla, siis. Toivottavasti rehut ei kuole ihan heti.

Melua ja kohinaa

(Anteeksi suomalaisten aakkosten puuttuminen)

Iringassa on kai meneillaan jotkut uskontomessut. Jipii. Meidan kamppa kun on kaikenlaisten kirkkojen ja moskeijoiden ymparoima. Heti aamukuudelta alkaa kaiuttimista kuulua Jumalan sanaa ja tyyli on vahan riehakkaampi, kuin mita Suomessa herattajainjuhlilla. Pastori nimittain huutaa valilla ihan kurkku suorana, ihan kuin se olis tosi vihainen jollekin. Joskus sen puhe yltyy ihan kimeaksi kirkunaksi, varmaan Pyhan hengen vallan alaisena koko mies. Tuntuu myos silta, etta muslimit on saaneet kristittyjen bileista vetta myllyynsa, koska niitten rukouskutsut (ensimmaiset aamuviidelta) tuntuu kajahtavan kovaaanisista vahan lujempaa kuin ennen. Kunnon battlet meneillaan siis.

Kukot tietty aloittaa oman sooloilunsa paljon naita saarnoja aikasemmin. Siina kolmen neljan maissa. Sita ennen kulkukoirat ulisee ja raksyttaa toisilleen kaduilla. Meidan takapihalla on myos jonkinlainen hirviosika, jonka kirkuminen kuulostaa valilla pelottavan inhimilliselta. Se on varmaan ihmissika. Pahinta noisea tuottaa kuitenkin kirkon kellot. En tieda onko ne babtistien, luterilaisten, katolisten vai kenenka (niita riittaa), mut tuntuu, et ne kolisee ihan korvan juurella. Onneksi vaan kerran paivassa. Taalla on siis helppo nukkua. Onneksi kaikkeen tottuu. Kai.

Mulla on muuten flunssa. Aikaa hauskaa. En oo koko vuoden aikana tainnu olla Suomessa kipeena, mut sitten ku tullaan jonkun tuhannen kilometrin paahan paivantasaajasta, niin vot! Taa ilmasto on petollista. Paivalla aurinko porottaa melkosen paahtavasti, mutta auringonlaskun jalkeen lampotilat suorastaan romahtaa. Onneksi kuitenkin normaali vilustuminen, eika malariaa. Sitahan me tietty heti alettiin pelokkaasti veikkailemaan. Paikallisten mukaan sitakin esiintyy taalla jonkun verran, vaikka ollaankin reilun puolentoista kilometrin korkeudella. Ross ja Juho on tarjonnu mulle laakkeitaan, ne on rukat niin huolissaan. Juho keitti mulle aamulla kahvit ja teki aamiaisleivatkin. Joku paiva ma meen viela sen kanssa naimisiin.

Sausage party!

Jiihaa! Eilen oli erityisen vaarallinen poikaporukka Iringan yossa. Ma, Juho ja Ross lahdettiin Andrewin kanssa hieman katsastamaan paikallista yoelamaa, mika tapahtui seuraavan kaavan mukaan: Ensin Shooterssiin muutamalle bisselle ja sit yokerhoon. Markulle tiedoksi, etta Ruaha Internationalia ei enaa oo, vaan se on vaihtanut mestaa ja on nyt Twisters. Paikka on ihan meidan kamppien vieressa jopa. Aika paljon valkoisia molemmissa. Arsyttaa ne kyl, ma kun oon jo niin "down with the people" ja kuitenkin viettanyt taalla jo reilun viikon, naas. Vitsi vitsi.

Oli ihan hauskaa ja nyt siis semi-kanuuna paalla. Andrew naytti meille tanssilattialla kaikki paikalliset muuvssit, eli liikkeet. Naihin kuului muun muassa perseen pompauttelu, munien kolauttelu ja monia muita. Juho heitti valiin aina valilla sen lanseeraamaa raputanssia, ”crab-dance”. Se menee niin, etta tanssahdellaan pienilla ja nopeilla pompahteluilla sivuttaissuunassa, samalla kun kasilla tehdaan saksimaisia eleita. Nauratti niin saatanasti. Muuten oli myos hauska vaan katsella paikallisia tanssipareja, joiden tanssi naytti enemmankin koyrimiselta vaatteet paalla.

Ai niin. Ostettiin Rossin kanssa pyorat ja me ollaan nyt Bike Gang. Ross on Stryker, Juho on Turbo ja ma oon Max Power. Bike gang go! Juholla ei tosin oo tsygee viela, mut Simonilla pitais kuulemma olla yksi ylimaarainen. Jos saadaan se kayttoon, niin mzuri sana! Mun ja Rossin fillarit on taysijousitettuja krossipyoria, jotka on aika loistavia kuoppaisilla hiekkateilla ja poluilla.

Pyorien hommaaminen oli pienta veivaamista, mzunguja kun ollaan. Tavattiin kadulla turistikamaa myyva Steven (tai Stephen), joka auttoi meita pari tuntia loytamaan jarkevan hintaiset second hand-tsyget. Steven muuten tuntee Markun myos. Tuntuu etta kaikki tuntee sen taalla. ”Skinny pig from Finland”, niinku Andrew sano. Steven sai kuulemma hintaa alennettua pyorista. Vastapalvelukseksi ostettiin silta turistikamaa, tottakai. Voi tietty olla kyyninen ja aatella, et silla oli joku diili kauppiaiden kanssa jne, jne, mut ei jaksa. Parempaa diilia ei ittekseen oltais saatu kuitenkaan. Oltiin kuitenkin yritetty jo sitakin. Pyorat rassattiin ajokuntoon ja ei nyt ihan taysin superkusetettu olo jaanyt. Saadaan myos myytya fillarit varmaan aika helposti kun lahdetaan kotiin.

Aateltiin nyt sit kuvata video-traileri meidan pyorajengista. Suuria suunnitelmia...

Asumismietteitä ja muitakin mietteitä

Olennaista faktaa mun ja Juhon asumisesta: Asumme Dirassa. Dira on luterilaisen seurakunnan keskus, jossa on myos majatalo. En tiedä miten asia muuten on, mutta ainakin tällä hetkellä täällä asuu vain meitä arjalaisia. Ollaan Juhon kanssa tuplahuoneessa, eli saadaan katsella toistemme naamoja enemmän ku tarpeeksi. Ei meil mitään ongelmia oo, kun ollaan niin bestiksiä, mut seuraavan kerran ku herään sen jumalattomaan kuorsaamiseen, ni kyl tukehdutan sen tyynyynsä...Kröhm! Siis ei mitään ongelmia.

Kämppä ei oo mikään luksuslukaali, eli ei lämmintä vettä, sähkövempaimia ja muuta turhaa. Ei me mitään telkkareita kaivatakaan, mut hella ja uuni ois kiva olla. Varsinkin ku kaupungin torilta sais ihan kaikkea mahdollista kokkailtavaa. Täällä on erillinen keittiö liesineen, mutta sen käytöstä veloitetaan 5 000 shillinkiä (noin. 4 euroa) per päivä. Ja me maksetaan huoneesta 10 000 yhteensä! ”Sähkö on todella kallista”. Onkohan kuitenkaan ihan näin kallista? Samaan hintaan syö ulkona. Nojaa. Ei makseta hellasta vielä, mut tulevaisuudessa kenties. Toinen mahdollisuus olis siirtyä Tumainin opettajan, Simonin kämppään. Mies asuu kämppiksensä kanssa isossa talossa, jossa olis kuulemma kaks huonetta vapaana. Kuulostais erittäin lupaavalta, sillä Simon on mitä rennoimman oloinen häiskä. Olis myös ihan kiva asua paikallisten kanssa, koska Dira on vähän tällainen valkoisten turvallinen aitaus. Miinuksena Simonin kämppä on kauempana keskustasta, mut aateltiin hommata pyörät enivei.

Olispa enemmän rahaa. Massit tuntuu kuluvan yllättävän nopeasti, kun koko ajan ajattelee asustelevansa Suomea paljon köyhemmässä maassa. Lisäksi koko ajan tekis mieli bisseä, kun ei oo mitään kiireitä ja velvoitteita. Rossin kanssa ollaankin jonkun verran otettu kuppia. Eilen juotiin viiniä ja katottiin Big Lebowski. Mitä mukavin mies, tämä Ross. Hauskat jutut, kuuntelee hyvää musaa, pätevä kitaristi ja hyvä laulamaankin. On myös opiskellut pari vuotta swahilia ja puhuu sitä paikallisten kanssa suht vaikuttavasti. And oh yeah, I wanna have sex with Ross! :)

Juho ei oo pariin päivään paljoo päässyt ulos. Sen iholla on vähän totutteluvaikeuksia Iringan aurinkoisen, mutta kuivan ilmaston kanssa. Piruparkaa käy ihan sääliksi. Lohdutukseksi sävellettiin sille Rossin kanssa laulu, ”You can't help youre white”. Juho liikuttui ihan itkuun asti. Välil saa kyl hävetä sen puolesta.

Ensimmäiset avautumiset Afrikasta.

Mambo vipit kaikille!

Jiihaa! Afrikassa ollaan. Ja heti tietenkin taistelemassa hitaahkon nettiyhteyden kanssa nettikahvilassa. Säälittävää.

Pieni ja nopea tapahtumien kertaus saapumisestamme Tansaniaan. Vietettyämme reilun vuorokauden Euroopan lentokentillä ja lentokoneissa, saavuttiin Dar Es Salaamiin, eli ihan vaan ”Dariin”. Saman tien hostelliin ja seuraavana aamuna Iringaan vievään bussiin. Me ollaan Juhon kanssa välillä vähän uunoja, mut onneksi meitä vähän lykästi: Kellot oli Zurichin ajassa ja oltais myöhästytty bussista, mut ystävällinen taksikuski, jonka kaa olin ”jubaillut” edellisiltana, varas meille siitä bussista paikat, hoiti lippujenmaksun ja kyyditti meidät tukka putkella oikealle asemalle. Näin. Totta kai maksettiin lystistä vähän ekstraa, mutta eipä paljoo haitannut kun tilanne hoitui niin sulavasti.

Bussin ikkunasta näkyi kirahveja, seeproja ja joitain gaselleja. Mentiin kait jonkun kansallispuiston läpi. Oli vähän pöllämistynyt fiilis. Näkymät oli suoraan jostain luontodokumenteista. Punertavaa hiekkaa, vaatimattomia landemökkejä, metrien paksuisia puita, hirviöitä (ne kirahvit ja seeprat) ja muuta sellaista, mitä telkkarista näkee. Olin ihan että wow, dude.

Bussi tietty levis tielle (täällä varmaan aika normaalia) ja saavuttiin pari tuntia ajateltua myöhemmin Iringaan, jossa siis nyt pyöritään nää reilut kolme kuukautta. Meitä piti olla vastassa Tumainin yliopiston opettaja Julius, mutta myös hänellä oli ollut auto-ongelmia, eikä päässyt paikalle. Kännyköillä ei saatu myöskään kiinni, kait verkko-ongelmia tai vastaavaa. Sooloiltiin ittemme majapaikkaan, jossa piti olla meille huoneet, muttei ollutkaan. Mentiin sit muualle yöpymään ja hoidettiin tärkeimmät asiat, eli mentiin bisselle. Ei viitsi hermostua pienistä, nääs. Juho tais tosin tirauttaa pienet koti-ikäväitkut, mut kyl sekin hymyili taas kun sai naamaansa vähän kanaa, ugalia ja Serengeti-olutta. Mzuri!

Seuraavana päivänä meidät löysi kuitenkin Juliuksen kollega Simon, joka vaikutti todella mukavalta hepulta. Vei meidät syömään ja olusille. Paikallinen vieraanvaraisuus tuo mieleen Palestiinan, eli maksaminen meidän puolesta ei meidän puolesta tullut kuuloonkaan. No, ens kerralla on sit meidän vuoro. Juteltiin Simonin kanssa niitä näitä, muunmuassa Tansanian mediaskenestä, piinkovia journalisteja kun ollaan kaikki. Jepjep.

Iringa vaikuttaa suht rauhalliselta ja erityisen mukavalta paikalta. Populaa suunnilleen Jyväskylän verran, Juhon mukaan. Täällä on aika paljon meitä jauhonaamoja, eli mzunguja. On vapaaehtoistyöntekijöitä, opettajia, oppilaita, jne. Iso osa asuu täällä aika pitkiä aikoja. Me ollaan täällä ”vain” reilut kolme kuukautta eli vähän niinkuin käväisemässä. Paikalliset suhtautuu meihin ulkomaalaisiin tosi lepposisasti, eli jengi ei tuijota tai koko ajan nyi hihasta, niinkun esimerkiksi Intiassa välillä tuppasi käymään. Sen sijaan hymyä ja kohteliaisuutta riittää. Huomattavan hyvää reaktiota saa aikaseksi, kun yrittää änkätä pari sanaa swahiliksi. Mambo vipi! Habari ako? Terve! Mitä uutta? Nuorille voi vastata coolisti poa (cool), tai safi (fresh) ja heti kaikkia naurattaa. Vanhempia voi tervehtiä kunnioittavasti shikamoolla. Pitänee ottaa perussanasto haltuun, ettei anna ittestään koppavaa siirtomaaisäntä-kuvaa.

Kaupunki on 1600 metrin korkeudessa, joten paikka ei ole samanlainen kostea pätsi kuin Dar. Ilmasto on sanalla sanoen täydellinen. Lämmintä ja aurinkoista päivällä, mukavan vilpoista illalla, niin ei tarvitse sängyssä pyöriä omassa voissaan. Tästä se tosin alkaa pikkuhiljaa lämmetä lisää. Hyttysiä on iltaisin ja silloinkin hyvin vähän. Malariaa odotellessa.

Meillä on myös mukavia naapureita. Saksalainen Annika ja Ross ameriikkojen Wisconsinista. Ollaan otettu bisseä, jamiteltu kitaroilla, käyty syomassa ja kateltu leffaakin. Perus länkkärimeininkiä, siis.

En jaksa kirjottaa enempää.

Ps. Markku, nähtiin vilaukselta se sun kaveri Andrew. Tosin tajuttiin vasta myohemmin, että se oli todennäkosesti just se sun kaveri. Mennään jonneen klubille bailaamaan viikonloppuna ja sanotaan sille sit terkut.