(Aakkosia puuttuu taas. Pole sana)
Pari sanaa tansanialaisesta ruoasta. Se on hyvää. Jotenkin ennen lahtoa tuli asennoiduttua siten, etta ei tulisi tällä reissulla hyvillä mätoilla herkuteltua, mutta ei täällä laihtumaan pääse. Me tosin syodään vähän paremmin kuin useimmat täällä, eli ulkona. Ei nimittäin viitsitä maksaa meiltä vaadittua 5000 shillinkiä/päivä yhden hellan käytostä. Ravintolassa syominen on sen sijaan suht halpaa. Paljon enemman rahaa menee Serengeti-olusiin. Joskus palvelu on hidasta, mutta safkat on yleensa vahintaankin kelvollisia.
Parhaimmat ruoat on olleet kuitenkin aina jonkun paikallisen valmistamia. Tällä viikolla olen syonyt muun muassa kandeeta (loistavaa kasvispataa, kiitos Adam), seka elämäni parasta kanasoppaa. Minnesotalainen Jenny oli hankkinut Adamin kanssa elävän kanan, josta ape tehtiin. Adam on mun ikäinen jamppa, joka tyoskentelee Dirassa ja asuu siellä sukulaistensa kanssa. Mitä rennoin tyyppi. Adam valmisti (ei tappanut, vaan valmisti) linnun ja siita tehtiin currypohjainen keitto. Hyvää. Siita ei kananliha paljon tuoreemmaksi käy.
Kokonainen kuku on melkoinen juhla-ateria useimmille tansanialaisille ja eläimesta otetaan kirjaimellisesti kaikki irti. Erityisen haluttuja osia ovat esimerkiksi kanan paa ja mahalaukku. Mahalaukku maistui ihan kanalta, vahan sitkeampaa ja rustoisempaa tosin. Maistoin myos syntymattomia kananmunia, eli munanalkuja, jotka loytyi kanan sisalta. Maussa ei mitaan vikaa, ne maistui ihan keltuaiselta. Oli vaan erikoinen ajatus syoda “munansikiota”. Lansimaalainen ruokamentaliteetti on hassua. On taysin ookoo syoda kymmenittain ulos pyoraytettyja kananmunia, mutta valmisteilla olevat on sitten jotain harskia.
Koulu on nyt sitten alkanut. Hitaasti, mutta kuitenkin. Ensimmainen viikko takana ja ollaan istuttu yhdella luennolla. Lukkariin oli merkittyna vaikka mita, mutta tunteja peruttiin muun muassa yliopiston rakennuttajan hautajaisten, seka oppilaiden vahyyden vuoksi. Talla hetkella koulussa kun on enimmakseen ensimmaisen vuoden opiskelijoita, loput valuu yliopistolle sita mukaa kun saavat rahaa opiskeluun. Ollaan sit enimmakseen nuohottu radiostudiolla ja mietitty kaikkea jarkevaa. Kuten sita, etta aiheuttaako tansanialainen riisi ilmavaivoja (Juho), ja sita kuinka hieno soitin on sello (ma).
Pyora on mahtava asia omistaa Iringassa. Matka yliopistolle sujuu aika sutkjakkaan. Lapset huutelee jatkuvasti mzungu, mzungu!, kun suhahtelee niiden ohi. Se jaksaa hymyilyttaa. Polkeminen on rankempaa ko Suomessa. Hengastyy nopeammin. Kai se on taa sijainti 1500 metrin korkeudella. Kotiin palatessa mun keuhkokapasiteetti on sit ylivertainen muihin suomalaisiin verrattuna. Viel ku pysyis ilmat kumien sisalla ja pumput ei hajoais parin kayttokerran jalkeen. Tanaan lahtee hankintaan pumppu nro kolme. Aion saada siita alennusta, kun olen niin aktiivinen asiakas.
Suomi on nyt sitten taas ammuttu maailmankartalle. Katseltiin parin yliopiston opettajan kampilla telkkarista uutisia ja siellahan se uuniperuna-Vanhanen vakavana kertoi jotain Kauhajoen tapaukseen liittyen. Juhon oivallusta lainaten: “Taitaa ne negatiiviset uutiset kulkea myos tahan suuntaan”. Kuulemma siella kaavaillaan nyt kasiaseiden hankkimisen vaikeuttamista. Siita vaan, mun puolesta. On se ampumaradalla pyssyttely ihan kivaa, mutta voi sita harrastaa kaikkea muutakin. Suosittelen sulkapalloa.
Pari sanaa tansanialaisesta ruoasta. Se on hyvää. Jotenkin ennen lahtoa tuli asennoiduttua siten, etta ei tulisi tällä reissulla hyvillä mätoilla herkuteltua, mutta ei täällä laihtumaan pääse. Me tosin syodään vähän paremmin kuin useimmat täällä, eli ulkona. Ei nimittäin viitsitä maksaa meiltä vaadittua 5000 shillinkiä/päivä yhden hellan käytostä. Ravintolassa syominen on sen sijaan suht halpaa. Paljon enemman rahaa menee Serengeti-olusiin. Joskus palvelu on hidasta, mutta safkat on yleensa vahintaankin kelvollisia.
Parhaimmat ruoat on olleet kuitenkin aina jonkun paikallisen valmistamia. Tällä viikolla olen syonyt muun muassa kandeeta (loistavaa kasvispataa, kiitos Adam), seka elämäni parasta kanasoppaa. Minnesotalainen Jenny oli hankkinut Adamin kanssa elävän kanan, josta ape tehtiin. Adam on mun ikäinen jamppa, joka tyoskentelee Dirassa ja asuu siellä sukulaistensa kanssa. Mitä rennoin tyyppi. Adam valmisti (ei tappanut, vaan valmisti) linnun ja siita tehtiin currypohjainen keitto. Hyvää. Siita ei kananliha paljon tuoreemmaksi käy.
Kokonainen kuku on melkoinen juhla-ateria useimmille tansanialaisille ja eläimesta otetaan kirjaimellisesti kaikki irti. Erityisen haluttuja osia ovat esimerkiksi kanan paa ja mahalaukku. Mahalaukku maistui ihan kanalta, vahan sitkeampaa ja rustoisempaa tosin. Maistoin myos syntymattomia kananmunia, eli munanalkuja, jotka loytyi kanan sisalta. Maussa ei mitaan vikaa, ne maistui ihan keltuaiselta. Oli vaan erikoinen ajatus syoda “munansikiota”. Lansimaalainen ruokamentaliteetti on hassua. On taysin ookoo syoda kymmenittain ulos pyoraytettyja kananmunia, mutta valmisteilla olevat on sitten jotain harskia.
Koulu on nyt sitten alkanut. Hitaasti, mutta kuitenkin. Ensimmainen viikko takana ja ollaan istuttu yhdella luennolla. Lukkariin oli merkittyna vaikka mita, mutta tunteja peruttiin muun muassa yliopiston rakennuttajan hautajaisten, seka oppilaiden vahyyden vuoksi. Talla hetkella koulussa kun on enimmakseen ensimmaisen vuoden opiskelijoita, loput valuu yliopistolle sita mukaa kun saavat rahaa opiskeluun. Ollaan sit enimmakseen nuohottu radiostudiolla ja mietitty kaikkea jarkevaa. Kuten sita, etta aiheuttaako tansanialainen riisi ilmavaivoja (Juho), ja sita kuinka hieno soitin on sello (ma).
Pyora on mahtava asia omistaa Iringassa. Matka yliopistolle sujuu aika sutkjakkaan. Lapset huutelee jatkuvasti mzungu, mzungu!, kun suhahtelee niiden ohi. Se jaksaa hymyilyttaa. Polkeminen on rankempaa ko Suomessa. Hengastyy nopeammin. Kai se on taa sijainti 1500 metrin korkeudella. Kotiin palatessa mun keuhkokapasiteetti on sit ylivertainen muihin suomalaisiin verrattuna. Viel ku pysyis ilmat kumien sisalla ja pumput ei hajoais parin kayttokerran jalkeen. Tanaan lahtee hankintaan pumppu nro kolme. Aion saada siita alennusta, kun olen niin aktiivinen asiakas.
Suomi on nyt sitten taas ammuttu maailmankartalle. Katseltiin parin yliopiston opettajan kampilla telkkarista uutisia ja siellahan se uuniperuna-Vanhanen vakavana kertoi jotain Kauhajoen tapaukseen liittyen. Juhon oivallusta lainaten: “Taitaa ne negatiiviset uutiset kulkea myos tahan suuntaan”. Kuulemma siella kaavaillaan nyt kasiaseiden hankkimisen vaikeuttamista. Siita vaan, mun puolesta. On se ampumaradalla pyssyttely ihan kivaa, mutta voi sita harrastaa kaikkea muutakin. Suosittelen sulkapalloa.
No comments:
Post a Comment