Kaikki kuntoon

Zambian reissun jälkeen on palattu sorvin ääreen Tumainilla. Tai pikemminkin kolvin ääreen. Hahaha. Ross huomauttelee jatkuvasti, kuinka lahjakas riimittelijä olen (“You’re like Byron, or Keats”) ja alan nyt itsekin huomata, kuinka totta se on.

Asiaan. Kuviot Tumainilla on taas kerran vedetty uusiksi. Täällä on parhaillaan käymässä Helsingin Metropolian radiotekniikan opettaja Jukka Laaksonen, joka opettaa journalismin opiskelijoille teoriaa ja käytäntöä ääneen ja äänitykseen liittyen. Mukava mies, ja tuntuu tietävän radioteknisistä asioista suurinpiirtein kaiken. Ja mitä moni Tansaniaan opetushommiin saapuva huomaa, huomasi Jukkakin, että työmaata riittäisi pidemmäksikin aikaa.

Jukka opettaa journalismin opiskelijoita

Miehen ammattitaitoisella opastuksella ollaan nyt sitten pistelty yliopiston radiostudiota lähetyskuntoon. Eli ollaan etsitty piuhoja, liittimiä sun muuta kaupungilta, juoteltu niistä toimivia ratkaisuja ja latailtu studion koneeseen järkevää softaa. Otettiin myös käyttöön studiosta löytynyt Shortcut 360 –äänitys– ja editointilaite, jollaisia käytettiin laajalti vielä kymmenen vuotta sitten ja opeteltiin käyttämään sitä. Kaikenkaikkiaan paljon on tullut opittua uutta radiotekniikasta ja laitteista.

Mielenkiintoisia ratkaisuja: Sementilla korjattu plugi. Ei toiminut.

Mun ja Juhon editointiopetukset on siis jääneet vähäksi aikaa taka-alalle. Editoinnin opetus on vaikeaa, kun ei ole aikaa, eikä kunnollista, editointia varten varattua tilaa. Todettiin, että parempi tehdä sitä, mistä on eniten hyötyä, eli autettu Jukkaa parhaamme mukaan. Yliopisto kun suunnittelee tosissaan lähettävänsä omaa opiskelijaradio-ohjelmaansa vielä tämän vuoden puolella. Saa nähdä, millä aikataululla hanke tulee loppujen lopuksi edistymään.

Jukka opastaa ja Juho ja Sunna kolvaavat

Valmista

Juhon journalisti-ilme

Nyt urakka alkaa kuitenkin olla valmis. Studio on kuin uusi, laitteet pelittää ja rahkeet oikeaan opiskelijaradion toimittamiseen alkaa olla kasassa. Enää sisältö puuttuu, hahaha. Nyt opiskelijoilla on laitteet, eli Zoomit, haastatteluja varten ja lähetyskelpoinen radiostudio. Kelvollinen editointitila vielä puuttuu välistä. Siihen päätynee ratkaisuksi yliopiston newsroomin kaksi konetta, videostudion yksi kone ja itse radiostudion kone. Eli yhteensä neljä editointiasemaa. Pitäisi riittää, kun vuoroista sovitaan. Lienee paras ratkaisu ennen kaikkea siksi, koska edellämainittuihin tilohin journalismin opiskelijoilla on edes jonkinlainen pääsy. Tietokoneluokka, jossa ollaan pidetty editointiopetusta, on aina lukossa, ellei se ole varattu. Opiskelijoilla ei ole valtuuksia avaimiin ja ei me Juhon kanssa voida siellä aina heilua. Lukitut ovet onkin yksi koulun pahimpia pullonkauloja, kun yrittää puuhailla jotain järkevää. Avaimia on huoneeseen kuin huoneeseen aina yksi kappale, ja aina ei ole tietoa, että missä ne avaimet parhaillaan kulkee. Arvostus Diakin kaikenavaavia lätkiä kohtaan on noussut kummasti.

Käytiin tänään journalismin opiskelijoiden kanssa paikallisen radioaseman, Country -FM:n, studiossa. Ero kaupungin suurimpaan asemaan, Ebony FM:ään, on huomattava. Ebonyssä on macit, audio techinican mikit ja kaikki muu laitteisto vimpan päälle. Countryssä vedetään vaatimattomammalla kalustolla, mut asenteella tottakai. Paikallisilla juontajilla tuntuu supliikkipuoli olevan hyvin hanskassa. Paikassa oli myös sähkökitara, jota Juho tietenkin alkoi heti rämpyttelemään. Sekunnin päästä aseman porukka jo haeskeli piuhoja, jotta saataisiin äänitettyä Juhon soittelua jinkuksi. Eli Juhon näppäilyä voi nyt sitten kuulla Iringassa radiosta. Aika hauskaa.

Juho vinguttaa bluesia

Countryn studiossa tuli hauska ylläri, eli juontajat otti opiskelijat mukaan lähetykseen. Kyselivät sitten minulta kaikenlaista swahiliksi, johon osasin änkytellä lähinnä “ninasema kiswahili kidogo kidogo”, eli en nyt oikeasti ymmärrä, mitä kyselette ja voisitteko kääntää amerikaksi? Jotain läppää taisi tulla eetteriin mun ulkonäöstä. Ainakin kaikilla oli taas hauskaa mun kustannuksella.

Journalismin opiskelijat Country FM:lla

Ensi viikko meneekin sitten siinä, kun pidetään joka oppilaalle käytännön koe radiostudion laitteiden hallitsemisesta. Ja käytetään kaikki mahdolliset paikat editointiopetuksien jatkamiseen.

Tajusin tänään, että seuraava viikko on käytännössä viimeinen Iringassa. Kamala paniikki. Puuhaa olisi kuukausiksi ja aika loppuu kesken. Olisi mielenkiintoista tosiaan jäädä paikan päälle seuraamaan Tumainin oman radioaseman, Hope FM:n käynnistymistä. Voitaisiin olla apuna radiotoimituksessa, ideoida radiojuttuja, tehdä jinkkuja ja kaikkea muuta mahdollista. Innostusta varmasti riittäisi opiskelijoiden puolelta. Nyt tuntuu, että ollaan vasta pääsemässä alkuun. Mietityttää myös, miltä studio näyttää vuoden päästä ja mitä siellä silloin tapahtuu.

Zambiaan ja takaisin

Jiihaa. Blogin superpäivitys, eli paljon juttua kaikista asioista, mitä mieleen tulee. Parissa viikossa on tapahtunut taas paljon, joten minkäänlaista järjestystä, tahi muotoa ei nyt jaksa miettiä.

Käytiin Juhon kanssa Kabwessa, Zambiassa, Juhon kavereita moikkaamassa. Juho asui siellä kuusi vuotta sitten puolen vuoden ajan tekemässä kehitysaputyötä, eli toisinsanoen nössöili ja pelasti maailmaa.

Juho kuusi vuotta sitten (vasemmalla)

Itse matka Zabiaan oli yksinkertaisesti sanottuna elämäni pahin bussimatka. Juhon toisiksi pahin, sen pahin tais olla joku fiasko Etelä-Afrikassa. Meidän reissu alko niin, että bussi oli aluksi puolisentoista tuntia myöhässä. Hypättiin sit lopulta johonkin kiesiin, mikä ei tainnut olla ihan se mihin liput ostettiin, mutta ei sillä täällä ole niin väliä. Kun päästiin rajalle, se olikin sitten ylläripylläri jo kiinni. Eli yö Tunduman viehättävässä rajakaupungissa. Karmea läävä. Kuskit, lipunmyyjät, sun muut “asiakaspalvelijat” liukeni jäljettömiin heti bussin pysähdyttyä. Mietittiin siinä sitten, että missäköhän vietetään yö, milloin se bussi lähtee aamulla, mistä se lähtee ja missä ilmansuunnassa se raja ylipäänsä on. Oltiin siis taas kerran hieman pallo hukassa,. Onneksi löydettiin mukava Zambialainen heppu, joka näytti halvan majapaikan, mukavan ravintolan, ja kertoi meille mitä, mistä ja milloin. Kysyvä ei tieltä eksy. Ni.

Aamulla rajan yli, leimat passeihin, viisumit Zambiaan ja rahat shillingeistä kwatsoihin. Toimistoissa ei ollut lainata kynää. Sit bussia etsimään. Se löyty, mutta lähti liikenteeseen vasta kuudelta illalla. Lisäksi bussi lastattiin ihmisten lisäksi aivan täyteen kaikkea muuta tuottoisaa, kuten jauhosäkkejä ja säiliöitä. Keskellä yötä kaikki matkustajat pihalle, kun bussi on sitten yllätys yllätys ylikuormitettu ja poliisille pitää maksaa vähän lahjuksia. Mutta pientä kusitaukoa ei mitenkään ehdi pitää kun on NIIN kiire. Oltiin siis aika lähellä sikoja karjavaunussa. Reissuun meni puolitoista vuorokautta. Mut päästiin perille ehjinä. Kai se on aina tärkeintä.

Näkemykseni Saharan eteläpuolisesta Afrikasta rajoittuu nyt käytännössä kahteen kaupunkiin. Tansaniassa Iringaan ja Zambiassa Kabween. Tyhmää vertailla maita näin vähäisellä kokemuksella, mutta vertaillaanpa kuitenkin.

Kabwe on Iringaa hippusen suurempi. Arviolta 200 000 ihmistä. Mutta kaupunkina täysin erilainen. Kabwe oli yllättävän siisti ja roskaton. Tiet oli isompia ja suorempia, kuin Iringassa. Kaupat oli isompia myös, sieltä löytyy jopa ihan oikea supermarketti! Iso! Oli outo olo katsella ihanista kulutushyödykkeistä notkuvia hyllyjä, kuunnella kaiuttimista soivia joululauluja ja maksaa ostoksensa ihan oikealla kassalla. Ja kuititkin saatiin ostoksista! Iringassa kaupat on enimmäkseen tiiviisti yhteen kyhättyjä kojuja ja aika pieniä kaikki. Ei niissä mitään vikaa tietenkään, mutta vaihtelu virkistää.

Järkyttävän suuri ostoskeskus

Muita eroja. Olutpullot on Zambiassa pienempiä, mutta joka kerta ihanan kylmiä. Siellä ei tunnuta arvostavan bia motoa, lämmintä bisseä, toisin kuin Tansaniassa moni tekee. Tansaniassa olut on tosin hiukan halvempaa. Aika fifty-fifty –tilanne, siis. Molemmista maista löytyy kuitenkin erittäin juomakelpoista lageria, mikä on ollut lievä positiivinen yllätys. Kyllä Serengeti, Ndovu, Mosi, Vindhoek, Castle ja Kilimanjaro kaikki tunturiporojen raikkauden pesee.

Kylmää mosia

Yksi merkittävä ero maiden välillä on se, että Tansaniassa jengin yhteinen kieli on Swahili, kun Zambiassa se on englanti. Käytännön eläminen on siis reilusti simppelimpää kun lähestulkoon kaikkien kanssa voi keskustella ihan normaalisti. Ikävämpää Kabwessa oli häslinki. Jengi tulee häiritsemään mzungua paljon enemmän, pummimaan rahaa ja röökejä, tai sitten kysymään työtä, eli pummimaan rahaa. Iringassa tottui olemaan täysin rauhassa, joten Kabwessa tuli välillä vähän Intia-fiilis.

Yllätti kuitenkin kaikenkaikkiaan, miten vauraan oloista Kabwessa oli. Onhan sielläkin myös sitä hämärämpää slummialuetta, mutta kuvittelin paikkaa Iringaa rupuisemmaksi. Zambian talous on viimeaikoina noussut kohisten, mutta kai se maana on edelleen Tansaniaa köyhempi. Tai mistä sitä tietää, miten noita nyt järkevästi voi kukaan mittailla. Juho tosin sanoi, että paikka on kuudessa vuodessa muuttunut täysin. Se ei bussista ulos hypätessä ollut tunnistaa paikkaa entisekseen. Talot on paremmassa kunnossa ja asvalttia on läimitty joka tielle, kuulemma. Juho oli tyytyväinen näkemäänsä, koska se tietty pelkäs paikan menneen täysin rempalleen sen poissaollessa.

Toinen asia, mistä Juho oli erityisen iloinen, oli löytää sen zambialaiset kaverit hengissä ja hyvinvoivina. Hengailtiin enimmäkseen Juhon entisen projektipäällikön, Mwapen, ja sen tyttöystävän Lilyn kanssa. Rentoja ihmisiä ja oli hauskaa. Juho näytteli sen vanhoja mestoja, eli pyörittiin enimmäkseen baareissa. Kabwesta löytyy muun muassa ihan oikea irkkubaari jai iso ulkoilmayökerho Big Bites. Crab dancea siis kehiin jälleen kerran ja kotiin aamuyöstä.

Juho ja Lily

Mwape juo chibukua, paikallista kiljua

Mun osalta hauska ei tosin kestänyt kovin kauaa. Kaksi kuukautta Afrikassa ja onnistuin vihdoinkin saamaan sen ripulin. Paha vaan, että keskellä Zambian reissua. Kuumehoureissa onnistuin myös hukkaamaan lompakon. Putos maahan jossain kohtaa matkalla kaupasta hostellihuoneeseen, eli 30 metrin matkalla. On sujunu kaikki niin oudon hyvin tähän mennessä, että kai se oli ihan odotettavaa. Mutta onni onnettomuudessa: Kuka sen lompakon olikaan löytänyt, palautti sen päivää myöhemmin majatalon vessaan. Eli kortti ja avaimet säily, vaan rahat hävis. Mukavaa, kun on rehellisiä varkaita. Pelotti kuitenkin vähän kun piti lähteä takas Iringaan päin. Vuorokausi bussissa mahataudissa. Ilman vessaa. Juhon kaveri Wicky onneksi näytti Kabwessa, mistä saa hyvää lääkettä. Lääke toimi ja säilyin kotimatkasta henkisesti ehjänä. Juho tuli Iringaan muutamaa päivää myöhemmin, se halus tietty verestää Zambian muistoja hartaammin, ku kerta sai mahdollisuuden käydä siellä. Mut mä palasin tunnollisena poikana yliopistolle työn ääreen. Aika uuvuttava reissu kaiken kaikkiaan. Jotenkin mukava palata Iringaan. Paikka on tuttu ja kotoisa.

Väliaikapäivittelyä

Suhde Rositaan, polkupyörääni, syvenee entisestään. Se on suurinpiirtein ainoa asia mihin luotan täällä, kun muut asiat ja esineet enimmäkseen ei toimi, toimii huonosti, tai hajoilee. Se on viiden kilometrin matkoilla myös dalla dallaa nopeampi ja satulasta käsin on kiva katsella maisemia. Harmittaa jo nyt, kun pitää luopua siitä reilun kuukauden päästä. Eräs tyyppi lupasi maksaa fillarista lakin verran, eli 100,000 shillinkiä, kun lähden pois. Ostin pelin hintaan 130,000, eli hirveästi ei takkiin tule kolmen kuukauden pyöräilystä. Mutta ikävä tulee. Suomessa ei taida olla varaa ihan yhtä hyvään pyörään.

Opetukset on sujuneet mukiinmenevästi. Käytännön asiat aiheuttaa hankaluuksia. Radiojuttujen työstäminen on aika riippuvaista sähköstä ja tietokoneista ja ne ei aina toimi ihan parhaalla tavalla. Ja ryhmä on iso editointiopetukseen. Mutta tehdään mitä ehditään. Varmaan jaetaan porukka ryhmiin tulevaisuudessa ja edetään niiden kanssa vuorotellen.

Muutaman tunnin päästä lähtö Kabween, Zambiaan Juhon tuttuja moikkaamaan. Toivottavasti ne tietää, että me ollaan tulossa. Ihan kiva päästä pois Iringasta vaihteeksi.