Jiihaa! Afrikassa ollaan. Ja heti tietenkin taistelemassa hitaahkon nettiyhteyden kanssa nettikahvilassa. Säälittävää.
Pieni ja nopea tapahtumien kertaus saapumisestamme Tansaniaan. Vietettyämme reilun vuorokauden Euroopan lentokentillä ja lentokoneissa, saavuttiin Dar Es Salaamiin, eli ihan vaan ”Dariin”. Saman tien hostelliin ja seuraavana aamuna Iringaan vievään bussiin. Me ollaan Juhon kanssa välillä vähän uunoja, mut onneksi meitä vähän lykästi: Kellot oli Zurichin ajassa ja oltais myöhästytty bussista, mut ystävällinen taksikuski, jonka kaa olin ”jubaillut” edellisiltana, varas meille siitä bussista paikat, hoiti lippujenmaksun ja kyyditti meidät tukka putkella oikealle asemalle. Näin. Totta kai maksettiin lystistä vähän ekstraa, mutta eipä paljoo haitannut kun tilanne hoitui niin sulavasti.
Bussin ikkunasta näkyi kirahveja, seeproja ja joitain gaselleja. Mentiin kait jonkun kansallispuiston läpi. Oli vähän pöllämistynyt fiilis. Näkymät oli suoraan jostain luontodokumenteista. Punertavaa hiekkaa, vaatimattomia landemökkejä, metrien paksuisia puita, hirviöitä (ne kirahvit ja seeprat) ja muuta sellaista, mitä telkkarista näkee. Olin ihan että wow, dude.
Bussi tietty levis tielle (täällä varmaan aika normaalia) ja saavuttiin pari tuntia ajateltua myöhemmin Iringaan, jossa siis nyt pyöritään nää reilut kolme kuukautta. Meitä piti olla vastassa Tumainin yliopiston opettaja Julius, mutta myös hänellä oli ollut auto-ongelmia, eikä päässyt paikalle. Kännyköillä ei saatu myöskään kiinni, kait verkko-ongelmia tai vastaavaa. Sooloiltiin ittemme majapaikkaan, jossa piti olla meille huoneet, muttei ollutkaan. Mentiin sit muualle yöpymään ja hoidettiin tärkeimmät asiat, eli mentiin bisselle. Ei viitsi hermostua pienistä, nääs. Juho tais tosin tirauttaa pienet koti-ikäväitkut, mut kyl sekin hymyili taas kun sai naamaansa vähän kanaa, ugalia ja Serengeti-olutta. Mzuri!
Seuraavana päivänä meidät löysi kuitenkin Juliuksen kollega Simon, joka vaikutti todella mukavalta hepulta. Vei meidät syömään ja olusille. Paikallinen vieraanvaraisuus tuo mieleen Palestiinan, eli maksaminen meidän puolesta ei meidän puolesta tullut kuuloonkaan. No, ens kerralla on sit meidän vuoro. Juteltiin Simonin kanssa niitä näitä, muunmuassa Tansanian mediaskenestä, piinkovia journalisteja kun ollaan kaikki. Jepjep.
Iringa vaikuttaa suht rauhalliselta ja erityisen mukavalta paikalta. Populaa suunnilleen Jyväskylän verran, Juhon mukaan. Täällä on aika paljon meitä jauhonaamoja, eli mzunguja. On vapaaehtoistyöntekijöitä, opettajia, oppilaita, jne. Iso osa asuu täällä aika pitkiä aikoja. Me ollaan täällä ”vain” reilut kolme kuukautta eli vähän niinkuin käväisemässä. Paikalliset suhtautuu meihin ulkomaalaisiin tosi lepposisasti, eli jengi ei tuijota tai koko ajan nyi hihasta, niinkun esimerkiksi Intiassa välillä tuppasi käymään. Sen sijaan hymyä ja kohteliaisuutta riittää. Huomattavan hyvää reaktiota saa aikaseksi, kun yrittää änkätä pari sanaa swahiliksi. Mambo vipi! Habari ako? Terve! Mitä uutta? Nuorille voi vastata coolisti poa (cool), tai safi (fresh) ja heti kaikkia naurattaa. Vanhempia voi tervehtiä kunnioittavasti shikamoolla. Pitänee ottaa perussanasto haltuun, ettei anna ittestään koppavaa siirtomaaisäntä-kuvaa.
Kaupunki on 1600 metrin korkeudessa, joten paikka ei ole samanlainen kostea pätsi kuin Dar. Ilmasto on sanalla sanoen täydellinen. Lämmintä ja aurinkoista päivällä, mukavan vilpoista illalla, niin ei tarvitse sängyssä pyöriä omassa voissaan. Tästä se tosin alkaa pikkuhiljaa lämmetä lisää. Hyttysiä on iltaisin ja silloinkin hyvin vähän. Malariaa odotellessa.
Meillä on myös mukavia naapureita. Saksalainen Annika ja Ross ameriikkojen Wisconsinista. Ollaan otettu bisseä, jamiteltu kitaroilla, käyty syomassa ja kateltu leffaakin. Perus länkkärimeininkiä, siis.
En jaksa kirjottaa enempää.
Ps. Markku, nähtiin vilaukselta se sun kaveri Andrew. Tosin tajuttiin vasta myohemmin, että se oli todennäkosesti just se sun kaveri. Mennään jonneen klubille bailaamaan viikonloppuna ja sanotaan sille sit terkut.
No comments:
Post a Comment